keskiviikko 3. lokakuuta 2012

YHDESTOISTA KÄVELY - SATO

Lauantaina 29.9 juhlittiin Mikkelinpäivää. 

Heräsin tiedostamaan juhlan olemassaolon antroposofisten kontaktieni kautta. Sekä tyttäreni Steiner-päiväkodissa että omassa ahjossani Snellman-korkeakoulussa Mikaelin juhlan vietto oli itsestäänselvyys. Mikkelinpäivä kuuluu myös luterilaisen kirkkokalenteriin. En kuitenkaan muista, että missään ikinä sitä olisi sen kummemmin noteerattu. Mistäköhän tässä on kyse? Miksiköhän syksyllä ei ylipäätään ole mitään sen suurempaa kristillistä juhlaa? Verrataanpa syksyä muuhun vuoteen; aika pyhäinmiesten päivästä juhannukseen eli talvesta kesään on käytännössä jatkuvaa kristillistä humua. Mitä vikaa Mikkelissä?


"400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä."
www.evl.fi/kirkkokasikirja/

Huomatkaa, lainaus evankelisluterilaisen kirkon kirkkokäsikirjasta. Itse en kyllä ymmärrä tekstiä muulla kuin ulkolukutasolla... Suomalainen peruskoulutus ei ole valmistanut minua kohtaamaan enkeleitä, vaan  vallan toisenlaisia haasteita. Eiväthän enkelit ole totta... Enkelithän liittyvät lapsuuteen; joulupukin, petteripunakuonon, tähtien sodan ja keijukaisten osastoon. Mutta yht'äkkiä kirkkokäsikirja ja selkeä sitaatti: luterilainen kirkko juhlistaa 29.9 kaikkia enkeleitä ja silloin on tarkoitus tutkiskella heidän merkitystään ja tehtäviään. "Taistelu pimeyden valtoja vastaan"!

Wau. Etteikö löytyisi luterilaisesta peruskaurasta sävyjä! Tämä, jos mikä on vallankumouksellista ainesta! Alas rationaalisuus - ylös Mikael!

Jotta mielikuvani eivät jäisi pelkän googlen varaan, kysyn Mikael-juhlasta myös antroposofituttavaltani Kirstiltä.  

Kirsti kertoo, että muodoltaan Mikaelin juhla on eräänlainen pääsiäisen peilikuva ja kaksonen. Pääsiäinen sijoittuu vuodenkierrossa siihen aikaan, jolloin koko maailma herää eloon, valo kasvaa ja kaikki on suurenmoista. Kuitenkin pääsiäisen juhlan keskiössä on kärsimys ja kuolema; pääsiäisen suurin riemu kohdistuu tyhjään hautaan. Tunnelmaltaan pääsiäinen on synkässä ristiriidassa ympäröivän luonnon kanssa. Mikaelin juhla sijoittuu päinvastaiseen tilanteeseen: koko luonto alkaa maatua ja mennä horteeseen. Kohta tulee lumi ja kuolema! Loogisesti, Mikael-juhla on sitten tunnelmaltaan iloinen juhla. Siinä korotetaan sato, maan antimet, elämän rikkaus keskeiseksi symboliksi. Juhlitaan sitä, kun kaikki on niin mahtavaa, vaikka ulkona hämärtää ja räntääkin näkyy ripottelevan. 

Syvällisemmällä tasolla Mikaelin päivänä juhlitaan ihan oikeaa enkeliä. Kyllä - antroposofiassa uskotaan, että enkelikunta on olemassa. Kirstin mukaan Mikael on arkkienkeleistä se, joka on ihmisten puolella, joka jatkuvasti odottaa, että ihmiskunta havahtuisi korkeampaan tietoisuuteen. Mutta, Kirsti sanoo, oleellista on se, että Mikael ei odota ihmiskunnan heräävän kokonaisuutena. Hän puhu massoille. "Me emme ole vapaita siitä ajasta, missä elämme", Kirsti sanoo, "ja tämä aika on yksilöiden aika". Siksi Mikael odottaa kutakin meistä yksittäin.

Mikkelin juhlassa rakennetaan alttari, jolle maan antimet asetellaan. Tämä on symbolista, Kirsti sanoo. Todellisuudessa kysymys on siitä, millaista satoa me, kukin meistä, antaa.

No mutta. Tähän on hyvä näkökulma. En ehkä ihan vielä usko enkeleihin... mutta on aiheellista kysyä itseltäni jo nyt, ennen suurta sadonkorjuuta:

Mikä on sinun satosi? Mitä kannat juhlien alttarillesi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti