Kaaos on tullut osaksi elämääni.
Koira herättää ulvomalla. Kappas, en taaskaan kuullut herätyskelloa. Aamupala menee heittämällä, lehdenluvun lomassa. Lapsi on oppinut, että nimenomaan aamuisin kannattaa laittaa kapulaa rattaisiin; ei huvita pukea, ei harjata tukkaa tai hampaita. Tässä vaiheessa olemme jo myöhässä. Koira tajuaa, että taas on edessä yksinäinen päivä. Ja karkaa pihalle. Kun se on saatu taistelua takaisin sisään, huomaan, että joko avaimeni, puhelimeni tai lompakkoni on hukassa. Loppujen lopuksi istumme autossa kehätien ruuhkassa. Lapsi myöhästyy päiväkodista, mies töistä ja minä omista aikatauluistani. Ja sitten onkin jo lounasaika.
Luostarit! Haluan luostarin mallin oman arkeni pohjaksi! Siellä elämä on organisoitu ja aikataulutettu äärimmäisen tarkkaan. Näin uskovan elämä ei kulu arkisten ratkaisujen parissa (menisinkö meditoimaan viideltä vai kuudelta, söisinkö lihaa vai kasviksia, siniset vaiko keltaraidalliset sukat)... vaan koko yksilön kapasiteetti on vapautettu korkeampaa toimintaan ja ajatteluun.
Vähän niin kuin Einstein, jolla anekdootin mukaan oli kaappi täynnä yhdenmukaisia vaatekertoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti