Aloitan Steiner-pedagogiikan yleisopinnot viikonloppuopintoina. Steinerpedagogiikan ihmiskäsitys perustuu antroposofiaan, joka luokitellaan esoteeriseksi uskonnoksi.
Ryhmässämme on noin 40 jäsentä. Osa on opiskellut jo vuoden, toiset ovat kaltaisiani, vähän hermostuneita ensikertalaisia. Tai, minä en ole hermostunut, koska nyt päätän olla olematta. Ei voi hermoilla koko ajan, jos kerran tyylinä on pistää itsensä jatkuvasti uusiin tilanteisiin.
Ryhmässämme on 3 miestä, loput naisia. Keski-ikä on kohtuullisen korkea, kuin myös pohjakoulutusaste.
Opinnot alkavat juhlallisuuksilla, jossa kuunnellaan flyygelinsoittoa ja puheita. Viikonlopun mittaan opiskelemme puheopppia (opettaja resitoi muinaiskreikaksi). Keskustelemme lapsen temperamenttityypeistä. Teemme tilallisia harjoitteita. Opettelemme kirjansidontaa. Kaikki on vähän kuin aloituksen flyygelikappaleet: jotenkin niin eurooppalaista, vanhahtavaa. Touhulle olisi helppo hymähtää.
Kirjansidontatuntia vetää vanhempi, kaunis ja lempeä nainen. Tulen ajatelleeksi, kuinka harvinaista on, että vanhempi nainen on noin ... jotenkin ... syvällä omassa olemisessaan. Yritän saada paperia revityksi siisteiksi sivuiksi, kun tajuan mistä tässä kaikessa on kyse. Tämä on sitä naisten maailmaa! Toden totta, tunnen itseni joksikin geishaharjoittelijaksi. Tässä sitä tehdään aidosti kustannustehotonta ja hyödytöntä puuhaa, "kehitetään ihmisen eri osa-alueita". Ei konkreettisia, mitattavissa olevia tavoitteita. Vain tämä aamu, nämä ihmiset ja paperin kahina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti